BuzzarorBLOG

tiistai 26. helmikuuta 2013

PIKKUKALAT SAAPUIVAT

Nyt ne ui tänne...omega-3 pikkukalat!
Huomenna maistetaan.
Maistoin yhden jo itse ja olin yllättynyt ensinnäkin kalan koostumukseen. Se ei ollutkaan sellainen sitkeäkuorinen, vaan pehmeä löllö. Ihan kuin karkki. Ja maku oli ihan hyvä, jos vertaa tavalliseen kalanmaksaöljyyn. 
Katsotaan mitä poika tuumaa...

torstai 21. helmikuuta 2013

UUSI LAMPPU

Ootteko koskaan ajatelleet, miten paljon jokin uusi esine tuottaa työtä tavarojen siirtelyn takia.
 
Olin aamusta jo liikkeellä, jouduin jopa odottamaan kaupan aukeamista! (Se on hyvin hyvin epätavallista, että olen päässyt sängystä ylös tuohon aikaan. Paitsi silloin, kun menen  aamuvuoroon olen tietysti jo ollut hereillä monta, LIIAN monta tuntia.)

No, lopulta ne ovet aukesivat minulle ja kuten tarjoushaukan tapoihin kuuluu, bongasin heti lampun -50% alessa ja vain kaksi enää jäljellä. Juoksujalkaa hakemaan kärryjä... (olin ostamassa maitoa ja vain pieni kori kädessä.)
Ehdin saamaan lampun. Toki muut eivät olleet siitä kiinnostuneitakaan. Kaupassa oli lähinnä eläkeikäisiä ihmisiä.
Tästä innostuneena löysin itselle ja pojalle vielä kivat paidat. Maidot meinas unohtua. :)

Kotiin päästyä aloin miettiä lampulle paikkaa, ja sepäs aiheutti paljon työtä. Lamppujen siirtelyä ees taas, pölyjen pyyhintää, verhojen vaihto, pöytäliinan vaihto, tyynynpäälisten vaihtoa ja verhokaapin uudelleenjärjestely. Haettu verhohan oli tietysti lähes alimmaisena. Tunnin aherruksen jälkeen tavarat on paikoillaan. 
 
Nyt en sitten ehdikkään aikomalleni lenkille, koska pitää iltavuoroon töihin ja ruokakin pitää vielä valmistaa.

Mutta tässä tämä uusi lamppu, Tapio nimeltään.

tiistai 19. helmikuuta 2013

BUZZAUSTA

Olen päässyt mukaan buzzaamaan  
Hedelmänmakuista Omega-3:a ja D-vitamiinia
koko perheelle


Elintärkeitä omega-3-rasvahappoja ja vitamiineja koko perheelle helposti ja hauskasti! Saan tutustua yhdessä lapseni kanssa ainutlaatuiseen tuotteeseen, jonka muoto on värikkään pikkukalamainen ja joka maistuu raikkaan hedelmäiselle! Möller Omega-3 Pikkukalat -tuotteesta lapseni saa sekä omega-3-rasvahappoja että D-vitamiinia. Tuote on pehmeän purtava ja helppo niellä.

 Mitä hyötyä Omega-3:sta
ja D-vitamiinista?
Omega-3-rasvahapot ovat välttämättömiä elimistölle ja ne
ovat tärkeitä sydämelle (DHA+EPA 250 mg/vrk) sekä aivoille
ja näkökyvylle (DHA 250 mg/vrk). D-vitamiini auttaa rakentamaan
lihaksia, luustoa ja hampaita. Se on tärkeää myös
vastustuskyvylle. D3-vitamiini on ihmisen elimistölle luontainen
D-vitamiinimuoto ja se on teholtaan parempi kuin D2-
vitamiini. Möller Omega-3 Pikkukalat eivät sisällä keinotekoisia
väri- tai makeutusaineita eikä lainkaan säilöntäaineita.
Luontaisena makeutusaineena on käytetty ksylitolia
ja sorbitolia.
Pakkaus sisältää 45 kpl. Suositeltava vuorokausiannos on 2
kpl. Saatavana apteekeista ja päivittäistavarakaupoista.
 

Möller OMEGA-3 Pikkukalat
Pähkinänkuoressa:
• Sisältää elintärkeitä Omega-3-rasvahappoja
(DHA+EPA) ja D3-vitamiinia.
• Sopii koko perheelle.
• Hedelmänmakuinen.
• Pehmeän purtava ja helppo niellä.
• Ei sisällä keinotekoisia väri- tai makeutusaineita.
• Ei sisällä säilöntäaineita.
• Sisältää ksylitolia ja sorbitolia.

 www.moller.fi.


MITÄ BUZZAUS ON?

SAVULIHA-JUUSTOPIIRAKKA

Pojan päiväkodissa on torstaina isovanhempien päivä. Sinne SAI vanhemmat leipoa tarjoiltavaa. Päätin leipoa tuota tuttua ja hyväksi koettua savulihajuustopiirakkaa.
Ohjetta ei löytynyt paperiversioina mistään. No, onneksi se on netissä, ajattelin. Mitä vielä...yritin omilta vuodatuksen sivuilta ja ullanunelmia-blogista...ei sivut auennut. Siis vuodatus teki vieläkin mulle kiusaa...HUOLTOKATKO!! Onneksi olen älynnyt lähteä sieltä pois.
Lopulta sivut aukes. Nyt on pakko kopsata ohje tännekkin, ja tulostin sen myös. Kyllä se on kynä ja paperi ainuat, joihin voi luottaa.

Tein kaksi päiväkotiin ja yhden itselle. NAM!

POHJA:
200 g voita
100 g juustoraastetta
4 g suolaa
100 g kevytkermaa
vajaa 4 dl vehnäjauhoja

TÄYTE:
1 dl kevytkermaa
100 g juustoraastetta
170 g aurajuustoa
2 kananmunaa
250 g créme cuisine (valkosipuli+yrtit)
150 g créme fraiche
1 iso sipuli
300 g savuliharouhetta
mustapippuria
paprikajauhetta

Sekoita pohjan aineet kaikki sekaisin.
Esipaista pohjaa +200 ast. 5 min.
Sekoita täytteistä kermat, munat ja juustot
sekä mauseet, levitä pohjan päälle.
Ripottele savuliha ja sipuli lopuksi.
Paista vielä n.30 min.
 
PS: Minä lisäsin vielä päälle juustoraastetta.

maanantai 18. helmikuuta 2013

SULO

Hahaa, oottaakko luullu, että oon heittänyt kutimet nurkkaan?!
VÄÄRIN!
Olen salaa kutonut. Kerrankin sain oltua esittelemättä keskeneräistä työtä.
Nyt se on valmis...saanko esitellä....
SULO!
Ohje löytyy vieressä olevasta kirjasta.

Sulolla on kaikenlaista kremppaa heti syntymästä lähtien. Jalat ovat esimerkiksi samaa paria, tässä tapauksessa siis toinen jalkaterä sojottaa taaksepäin, tai jonnekki minne ei pitäis.
Kaula on heikonlainen, pää retkottaa jos jonnekki...

Toivottavasti hänen sisaruksensa syntyvät parempikuntoisina.

torstai 14. helmikuuta 2013

YSTÄVÄNPÄIVÄ

Ilman huumoria elämä olisi tylsää.
Ilman rohkeutta elämä olisi vaikeaa.
Ilman rakkautta elämä olisi toivotonta.
Ilman ystäviä, semmoisia kuin sinä, 
elämä olisi mahdotonta.
(tuntematon)
 
Me to you clip art
Ei kukaan meistä kanna
tulta itsessään.
Ei kukaan omin voimin
loista hämärään.

Jos liekkiä ei ole,
ei ole kynttilää,
me loistamme kun toinen
meidät sytyttää.

Anna-Mari Kaskinen
Me to you clip art
 Ystävyys on hitaasti kasvava lajike;
sen on käytävä läpi vastoinkäymisiä ja kestettävä järkytyksiä
ansaitakseen tulla kutsutuksi TODELLISEKSI YSTÄVYYDEKSI.
-George Washington-
kuvat täältä: 
 

maanantai 11. helmikuuta 2013

TULPPAANIT

Ostin tässä taannoin käydessäni kaupassa tulppaaneja itseäni piristämään.
Ja kuinkas kävikään...
piristystä iltaasi!
Tulin sitten iltavuorosta kotiin ja kukat oli todella piristävän näköisiä!!
Itsekkin melkein nukahdin heti ne nähdessäni.
Miten tuossa noin kävi? Leikkasin uudet imupinnat ja laitoin kylmää vettä lähtiessäni töihin, eli tein kuten olen aina tehnyt ja saanut ne säilymään päiväkausia.

Tein sitten taas uudet imupinnat jne...  OHJE.
Kyllä ne siitä virkosi ja elivätkin muutaman päivän.

ARABIAA

Kuvailin viikonloppuna mökillä vanhoja arabian astioita, siellä niitä löytyy yllättävistä paikoistakin. Eräskin
 oli ollut vuosikausia miehillä öljynkaatokannuna!

Tämä on Raija Uosikkisen suunnittelema ja tätä on valmistettu vuosina 1958-1965.

Pöytäkannu "perhonen".
Perhonen on ilmeisesti toisella puolella kannua?!  Katson ensi kerralla mennessäni mökille.
Tässä huomaat etten ole mikään asiantuntija näissä asioissa...jää olennainen kuvaamatta tai kokonaan huomioimatta. Tälle löytyi hinnaksi 220 euroa. HUH! Perhoskuvion suunnittelija Thure Öberg on hyvin arvostettu ja siksi arvo on suurempi kuin monessa muussa kannussa. (Luin netistä)



Saara-sarjaa löytyy ruoka-astiasto ja siihen kuuluvia kulhoja.
 Myrna-kahvipannu. Tätä sarjaa olen itsekkin kerännyt.
 Tästä öljykannuna toimineesta kannusta en oikein löytänyt varmaa tietoa. Oiskohan Arki-sarjaa? Valmistettu 50-luvulla?
 Tässä etsiessäni näistä jotain tietoa, huomasin, että arabian astioita taitaa olla enemmänkin mitä kummallisimmissa paikoissa. Ilmojen lämmettyä täytyy alkaa tutkia ulkovarastoja.
Kommenttia, kommenttia, olenko aivan hakoteillä?