BuzzarorBLOG

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

RUKALLA...

Viime postauksesta on kulunut aikaa kauan, mutta kun, mutta kun...seli seli... Hyviä selityksiä löytyy roppakaupalla! Tässä muutama esimerkiksi: töitä, opiskelua, harjoittelujakso, paljon (<--huom!) tehtäviä, kotitöitä ym. RIITTIKÖ?
Nyt päästään otsikon aiheeseen.
Olimme siis vielä tämän kaiken lisäksi Rukalla yhden viikonlopun.Siitäkin on jo aikaa, mutta laitanpas silti muutaman kuvan.
Olimme Rantasipi Rukahotellissa kaksi yötä. Hyvä hotelli ja ystävällinen henkilökunta. Ruoka oli ihanaa, Nam!


 
 
Huone oli tilava ja viihtyisä.
Hotellissa oli myös lapsille leikkihuone ja lähistöllä touhutalo-tyyppinen paikka. Lapset huomioitu myös hyvin. Me olimme liikenteessä ihan aikuisporukalla LYSTINPIVOS! mutta ajatus jäi kytemään, että vois lähteä lapsen kanssa myös ihan vaikka ensi syksynä.
Hotellin aluella ei ollut kauheasti ruuhkaa, ruska ei ollut vielä parhaimmillaan, oikeastaan ei juuri lainkaan.

Teimme vaellusretken Rukatunturin kupeelta Valtavaaran lammelle. Matkaa noin 2 km ja aikaa kului tunti! Että semmosta vauhtia.
Huomasimme tarkasteltuamme vaelluksen JÄLKEEN esitteitä, että olimme juurikin  valinneet sen vaikeamman reitin. Tässä 385 rappusta! Ja ne eivät todellakan olleet ainoat.
Reitti oli vaativa, maastossa louhikkoa ja suuria korkeuseroja.
Kannattaisko tutustua etukäteen erilaisiin vaihtoehtoihin? EHKÄ!
 Tässä Valtavaaran lammen rannalla oli laavu, jossa paistoimme makkarat ja huilasimme. Ja sitten takaisin samaa reittiä! Emme uskaltaneet jatkaa ja kiertää koko reittiä, vaikka jotkut sanoivat sen olevan helpompi.
Verenmaku suussa vaellettiin, välistä toivo meni, mutta loppuun saakka päästiin ja sitten oli voittajafiilis!

 Päivä oli sumuinen ja vähän tihkutti vettäki. Lämmin oli silti.

Sitten oli illalla mukava katsella auringonlaskua ja lähteä tanssimaan.
Seuraavana päivänä ei sitten paljon tehnyt mieli kävellä!

4 kommenttia:

  1. Hei! Uskon,että jossain tuntui nuo portaat .. Kauniita kuvia!

    VastaaPoista
  2. Kiva, lehmät vaihtui Rukaan! :)
    Kyllä Rukalla on nyt vetovoimaa, yks sun toinen sanoo siellä piipahtaneensa... Mun piipahtamisesta on jo vuosia... :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aiheet ne vaihtuu ihan lennossa! Tänään toista ja huomisesta ei vielä tierä.

      Poista