BuzzarorBLOG

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

HERKKUJA

Kaiken kiireen keskellä olen toki ehtinyt leipoa ja herkutella. Kuka semmoista ei nyt ehtisi?
Alkuvuodesta pidin Magneettikoru-kutsut(niistä lisää myöhemmin) ja niihin tein tarjottavaksi voileipäkakun ja vanhoja tuttuja vanhanpojan kakkuja ja aah, niin ihanaa banoffeeta.
Banoffeeta on tullut tehtyä senkin jälkeen. Voi kait unohtaa tällä menoa kaikki laihtumis-ajatukset.
Vappuna yllätin itseni tekemässä munkkeja! En ole koskaan aiemmin tehnyt. Olen kuullut kaikenlaisia kauhujuttuja miten rasva alkaa palamaan ja koko talo palaa sen mukana. :( En ole siis tohtinut aiemmin yrittää, mutta nyt tuli sellainen tunne, että olisi mukava saada jännitystä elämään, joten kokeilenpas saanko tulipalon aikaiseksi. Toisaalta tähän munkin tekoon vaikutti myös se, ettei kukaan antanut niitä valmiina minulle tänä vappuna. Äiti leipoi lapsuudessa/nuoruudessa ja anoppi on viimeaikoina antanut reilun pussillisen munkkeja ennen vappua.Tänä vappuna ei vain munkkeja alkanut ilmestyä...missä vika? Ovatko he ajatelleet, että minun on jo aika selviytyä vapustakin ilman vanhemman väen avustusta. Kurjaa! Enhän ole vielä edes puolessa välissä 100 vuotta!
NO, ANYWAY...munkit tuli tehtyä ja tupakin säästyi. Oli muuten hyviä, tein lisääkin jo viikonloppuna. Selviän siis vapustakin jo itsenäisesti.

1 kommentti: